lauantai 25. marraskuuta 2017

Vatsan kuulumiset tiukemman ruokavalion aikaan

Olen nyt noin kuukauden ajan syönyt tiukan ruokavalion mukaan. Syksyllä vatsasairauteni ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS) oireili jotenkin tavallista enemmän ja jätin jopa yleensä hyvin sietämäni ruisnäkkileivän pois ruokavaliosta. Olen nyt elänyt lähinnä kvinoalla, tonnikalalla, kurkulla, smetanalla, sinihomejuustolla, leipäjuustolla, viilillä ja banaaneilla ja vatsa on voinutkin oikein mukavasti.


Paitsi, että pari päivää sitten iski aivan järkyttävä vatsakipu. Olin syönyt itse tekemääni salaattia, jossa oli babypinaattia, Vuolu -kanafilettä, paprikaa, kurkkua, pecorinojuustoa ja auringonkukan-, sekä pinjansiemeniä, päällä saksanpähkinäöljyä ja vähän balsamicoa. En tiedä mikä oireeni aiheutti, mutta nyt, kun vatsa on voinut ihan kivasti, tuntui kipu ja turvotus lähes sietämättömiltä. Olen oppinut, että nopein keino vatsakivun lievittämiseen on lämmittää mahaa hautomalla sitä mikrossa lämmitetyllä kauratyynyllä. Nytkin se auttoi, mutta otin jopa tapojeni vastaisesti kipulääkkeen, koska huolestuin pystynkö kivultani lähtemään
töihin ryhmäliikuntaa ohjaamaan.


Olin todella hämmentynyt yllättävästä kivusta. Salaatissa ei ollut mitään, mikä selittäisi oireet ja olin syönyt muutenkin samoja ruokia kuin tämän kokeilun aikana aiemminkin. Ajattelin nyt kuitenkin taas vähän laajentaa ruokavaliotani ja tutkia sopisiko parsakaali ja avokado minulle, kun en muista kummastakaan ikinä saaneeni mitään oireita.