sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Minfulnessmeditaatio luonnossa

Olen reissussa. Koska kotona on aina kamalasti liikaa tekemistä, huomasin eilen, että minulle tarjoutui tilaisuus tehdä mindfullnesmeditaatio pikkuliikkujien nukkuessa päiväunia. 

Olen yrittänyt taas panostaa meditaatioon ja siihen, että edes kerran päivässä tulisi tehtyä ohjattu meditaatio. Kotona teen parhaillaan kirjan Tietoinen läsnäolo : Löydä rauha kiireen keskellä (Williams & Penman) mukana tulevia ohjattuja meditaatioita. Olen joskus pari vuotta sitten lukenut Mielekkäästi irti masennuksesta : tietoisen läsnäolon menetelmä -kirjan (Williams, Teasdale, Segal ja Kabat-Zinn) ja kopioinut sen mukana tulleet, erittäin hyvät ohjatut meditaatiot puhelimeeni. Meditaatiot kulkevat mukanani missä ikinä olenkin, samoin kuin takin taskun vakiovarusteisiin kuuluvat kuulokkeet.

Eilen tein kolmisoaisen meditaation viimeisen osan ulkona. Meditaatiossa kiinnitetään huomiota ympäröiviin ääniin. Oli ihanaa tietoisesti seurailla äänekkäiden kuusitiaisten touhuja. 




Vaikka ohjatut meditaatiot ovat yleensä tarkoitettu käytettäväksi niin, että meditoiva ihminen (vai pitäisikö sanoa meedio) istuu tai makaa paikoillaan, minä teen usein meditaatiota kävellessä tai ulkona luonnossa seisoskellessa. Koiranulkoilutuslenkit toimivat usein hyvin ja muutenkin välillä ulkona on ainoa mahdollisuus meditoida keskeytyksettä. Välillä tosin meditoin yksi pikkuliikkuja sylissä ja toisen pikkuliikkujan juostessa ympärilläni rinkiä.


maanantai 25. joulukuuta 2017

Liikkujanaisen joulu

Vaikka olen keskittynyt palautumiseen, eli syönyt paljon (myös fodmapeja), lepäillyt ja lukenut, olen myös liikkunut joulun aikana. Tarkoitukseni oli lähteä salille, mutta aattona perheen kanssa liikkuminen vei voiton. Teimme isomman pikkuliikkujan kanssa kevyen juoksutreenin (hän treenaa ensi syksyn Rantatonniin ja juoksee 600 metriä sarjassa miehet 5-6 vuotta) ja lyhyet sarjat kuntokontilla todella raskailla painoilla. Hartioissa painoi edellisillan pikainen kotijumppa. 

Tänäänkään en jaksanut lähteä salille. Juoksin puoli tuntia jaksottaen juoksua niin, että juoksin aina neljä minuuttia ja kävelin väliin minuutin. Tänään pitää vielä muistaa venytellä pakaroita ja reiden ulkosyrjää, koska tuttu juiliminen tuntui taas juostessa oikeassa polvessa.

Oikein liikunnallista, mukavaa ja varsinkin palauttavaa joulun jatkoa kaikille!


maanantai 18. joulukuuta 2017

Laitteet kiinni ysiltä

Nukahtaminen on ollut viimeisen kuukauden ajan hankalaa. Olen aikoinani kärsinyt todella pahoista unettomuuskausista ja elellyt unirytmissä joka toinen yö unta, joka toinen ei. Nykyisin tarvitsen aivan vähintään kahdeksan tuntia unta joka yö, muuten minusta tulee kärttyinen ja hankala ihminen.

Nykyisin olen useimmiten iltaisin niin väsynyt, että uni tulee käytännössä heti. Jostain syystä nyt viimeisen kuukauden aikana uni ei ole tahtonut tulla. Ihan peruslevottomuuden lisäksi olen kärsinyt ahdistavista pakkoajatuksista. Siis fyysistä epämiellyttävää oloa aiheuttavista ajatuksista, joiden ajatteleminen pelottaa, mutta myös niiden ajattelematta jättäminen pelottaa. Minulla on ollut lapsesta asti taipumusta lievään pakko-oireiluun ja tunnistan näiden ajatusten liittyvän samaan kategoriaan.

Pakkoajatuksia pyrin lievittämään mindfullnessmeditaatiolla ja mäkikuisman avulla. Yleiseen levottomuuteen keksimme Liikkujamiehen kanssa jo joitain viikkoja sitten hyvin yksinkertaisen apukeinon: laitamme tabletin, tietokoneen ja kännykät pois tuntia ennen nukkumaanmenoa. Meillä on pitkään ollut tapana mennä kymmeneltä sänkyyn, eli kaikki älylaitteet menevät kiinni yhdeksältä. Simppeliä, mutta ah niin toimivaa!

Ostimme perinteisen FM -radion, jonka kuunteleminen iltapalalla ei vaikeuta nukahtamidta.

perjantai 15. joulukuuta 2017

Pitkästä aikaa kuntonyrkkeilyä

Jostain syystä meni taas pitkä tovi ilman kuntonyrkkeilytreenejä. Eilen kävin kokeilemassa vieläkö lyönnit löytyvät selkärangasta. Pelkäsin, että tunti olisi todella rankka, mutta ei se ehkä ollut. Voi myös olla, että peruskuntoni on noussut ja siksi nyrkkeileminenkään ei enää tunnu kamalan rankalta. Lajissahan käytetään koko kroppaa ja liikutaan parhaimmillaan koko ajan ja siksi se on myös monella tapaa todella tehokas laji.

Eilisissä treeneissä meitä naisia oli vain kaksi ja olimme pari. Parini oli nyrkkeillyt pitkään ja osasi antaa tarkkanäköisiä neuvoja tekniikkani parantamiseksi. Tuntui vähän siltä, että olisi treenannut oman valmentajan kanssa. Kerran tunnin vetäjä tuli huomauttamaan, että pidin pistareita sen näköisenä, että pelkään. Nauratti, koska parini löi välillä niin kovaa, että kieltämättä välillä vähän pelotti. Toisaalta oli mukava huomata, että pelko oli pikemminkin refleksi, eikä koko ajan läsnä jännittyneenä tunteena.

Huomasin eilen, että keskittymiskykyni oli hyvä, parempi kuin yleensä. Nyrkkeilyssä on pakko olla joka lyönnillä hereillä ja koska fyysisesti voi ruveta väsyttämään, lähtee myös mieli helposti vaeltamaan pois tekemisestä. Eilen kuitenkin huomasin vasta aivan viimeisissä lyöntisarjoissa, että muisti ei tahdo pysyä mukana niin monimutkaisessa kuviossa, kuten "suora, suora, koukku, koukku".

perjantai 8. joulukuuta 2017

Pois mukavuusalueelta

Puhun usein asiakkaiden kanssa siitä, kuinka me kaikki teemme mieluiten sellaisia treenejä ja liikkeitä, joissa olemme hyviä. Kun puhutaan sellaisista tavoitteista, kuten liikunnan säännöllisyys tai jossain yksittäisessä liikkeessä/asiassa kehittyminen, on hyvä hyödyntää juuri niitä vahvuuksiaan ja tehdä liikunnasta mahdollisimman nautinnollista. Silti välillä pitää vähän ravistella rutiineja, että liikunta olisi tarpeeksi kehittävää ja monipuolista.

Sain tänään treenata erittäin osaavan valmentajan opastuksella. Treeni sisälsi minulle täysin uusia liikkeitä ja myös sellaisia liikkeitä, joita en olisi halunnut tehdä. Hiihtohyppy, eli toiselta nimeltään askelkyykkyhyppy oli yksi sellainen liike, jota minun ei tulisi mieleenkään tehdä omin päin. Tai vaikka tulisi mieleen, niin en varmasti jaksaisi tehdä sitä paria hyppyä enempää, jos en olisi tilanteessa, missä toinen seisoo vieressä ja käskee hypätä. Juuri se on useasti itsensä ylittämistä, että ylipäätänsä tekee. Aina ei tarvitse takoa uusia ennätyksiä. Välillä suurin voitto on se, että aloittaa tai se, että jatkaa, vaikka ei tuntuisi kivalta.

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Testissä Lohilo proteiinijätski


Voin aloittaa suoraan testin lopputuloksella: 

Ei jatkoon! En osta toista kertaa, koska maistuu pahalta.

Hypistelin paketteja paikallisessa K-Supermarketissa ja vaikka olisin halunnut valita maapähkinävoimaun, päädyin ostamaan maut Caramel Chocolate ja Double Chocolate sen perusteella, että ne sisällysluettelon perusteella aiheuttaisivat ehkä kaikista vähiten vatsaoireita. Muissa mauissa oli esimerkiksi inuliinia, joka ei sovi ollenkaan IBS-ruokavalioon, mutta kyllähän näistäkin löytyi FODMAPeja, kuten laktitolia ja polydesktroosia. Määrät toki ovat pieniä ja söin jätskejä niin vähän, että FODMAP-pahikset eivät päässeet oireita aiheuttamaan. Tuomioni syy ei siis ole ravintosisältö, vaan juurikin sama, miksi söin näitä niin vähän: maku.

Maku oli tympeä, mitäänsanomaton ja koostumus liian kova. En myöskään tykännyt ajatuksesta, että jätski on ikään kuin pakko syödä suoraan pahvipakkauksesta. Minä pidän lautasista ja tykkään ihan käyttääkin niitä. Pakkaus on myös todella iso, jos on ajateltu, että se olisi kerta-annos.

En ymmärrä miksi söisin tätä, kun voin syödä jotain, mikä maistuu hyvältä. Tarkoitan siis, että tuotehan on tarkoitettu herkutteluun, eikä sinällään ole itsessään mikään terveystuote. Valitsen vastaisuudessakin 70% kaakaota sisältävän suklaan herkutteluun ja herkuttelen joka päivä myös runsaasti proteiinia sisältävällä hyvällä perusruoalla. 

Vinkkinä vielä proteiinijätskiä kaipaaville, että terveellisemman herkkujätskin saa sekoittamalla vaniljajäätelöä ja maapähkinävoita. Nougatversion siitä saa lisäämällä sekaan tummaa kaakaojauhetta.

maanantai 27. marraskuuta 2017

Pitkästä aikaa juoksua

Olen nyt muutaman kuukauden sisään juossut ehkä kolme kertaa. Kesällä juuri löytynyt juoksukunto on menetetty ja aloitan varovasti aivan alusta. Se ei jostain syystä harmita.


Liikkujamies kehitti itselleen jumppaohjelman, johon kuuluu joka toinen päivä kevyt, lyhyt juoksulenkki. Siitä inspiroituneena aloitin itsekin jotain samantyylistä. Toukokuuhun on vielä aikaa, mutta olisi ihana jaksaa juosta Espoon iltajuoksun seitsemän kilometriä kevyesti ja mukavasti. Liikunnanohjaustöiden lisäksi teen joka toinen päivä lyhyen lihaskuntotreenin ja joka toinen päivä käyn lyhyellä lenkillä yhdistellen kävelyä ja juoksua nyt alkuun aina kaksi minuuttia juoksua ja väliin minuutti kävelyä yhteensä parikymmentä minuuttia. Se tuntuu sopivan leppoisalta aloitukselta.

Minulla on ollut taas vartalokriisi. Tuntuu, että en syö paljon mitään ja liikun paljon ja silti vain jatkan leviämistä. Kuulostaa jokaisen lihavan ihmisen selittelyltä. Koska syömiseni on todella vaikeaa johtuen ärtyvän suolen oireyhtymästä ja sairaus sanelee ruokailujani, olen nyt miettinyt, että liikunkohan oikeasti ihan niin paljon kuin olen kuvitellut? Tiedän, että negatiivisuuden kautta minun ei kannata itseäni motivoida ja ihan tutkitustikin se ei ole kestävä syy kenellekään liikunnan lisäämiseen, mutta yritän nyt ihan realistisesti suhtautuen kokeilla miten tietoinen liikunnan lisääminen vaikuttaa kroppakriiseilyyn. 

En osaa poistaa Polar -juoksukelloni aktiivisuuden mittaus toimintoa, joka minulla taitaa olla korkeimmalla mahdollisella tasolla. Otan nyt sen mittariksi sille, paljon minun tulisi päivän aikana liikkua. Aiemmin minulle on usein käynyt niin, että noin joka toinen päivä aktiivisuuteni on 150 prosentin luokkaa ja joka toinen päivä noin 50%. Periaatteessahan kulutuksen luulisi olevan samaa luokkaa kuin silloin, kun joka päivä yulee 100% tavoitteesta täyteen, mutta katson nyt miten tämä muutos vaikuttaa elämääni. Ainakin eilen illalla lähdin innoissani lenkittämään koiraa ja keräämään aktiivisuusprosenttia, kun siitä vielä vähän puuttui vapaapäivän jäljiltä.