lauantai 10. joulukuuta 2016

Puristaa parhaista paikoista

Käytän kompressiosukkia satunnaisesti. Usein sillä on aika vähän tekemistä liikunnan kanssa. Teen ryhmäliikunnan ohjauksen lisäksi myös aivan toisella alalla asiakaspalvelutyötä. Silloin olen käytännössä koko ajan jalkojeni päällä. Onneksi voin kävellä, seisoa ja istua työpäivän aikana vaihdellen. Kyseisessä työpaikassa on kova betonilattia. Etenkin pienempää pikkuliikkujaa odottaessani jalkani kipeytyivät ja turposivat töissä pahasti, johtuen ainakin siitä, että raskaana ollessa kohtu painaa lantion alueen verisuonia. Olin joskus ostanut heräteostoksena Lidlistä Crivit Sport kompressiojuoksusukat ja rupesin käyttämään niitä töissä. Tämä raskauden aikainen työvaatelöytö on jäänyt käyttöön ja olen suositellut kompressiosukkien käyttöä myös työkavereilleni.

Kompressiosukat ennaltaehkäiset jalkojen väsymystä. Varmaan tiedät sen hersyvän tunteen säärissä, jolloin tekee mieli nostaa jalat ylös? Juuri sitä tunnetta voi ennaltaehkäistä käyttämällä kompressiosukkia. Kompressiosukkia tai säärystimiä voi kokeilla käyttää pitkän urheilusuorituksen aikana, treenin tai muun jalkojen rasituksen jälkeen tai sekä että. Itse käytän usein kompressiosäärystimiä öisin, että saan jalkoihini lisäksi villasukat. Säärystimiä ei tosin ole kiva käyttää kovin pitkää aikaa kerralla, koska ne saattavat lisätä turvotusta nilkasta alaspäin. Sen ihan tuntee ikävänä puristuksena.

Mikä on kompressiosukkien ja tukisukkien ero? Ei käytännössä mikään. Yleensä kun puhutaan kompressiosukista tarkoitetaan erityisesti liikuntaan suunniteltuja kevyen kompression tukisukkia. Lisäksi urheilemiseen tarkoitetut sukat ovat hengittävää ja nopeasti kuivuvaa materiaalia ja usein niissä on myös vahvistetut kärki- ja kantaosat.

Ensimmäisten Lidlistä ostamieni kompressiosukkien jälkeen olen omat kompressiosukkani löytänyt Stadiumista tarjouksesta. Lisäksi olen joskus tilannut Sportamorelta pinkit Gococo kompressiosäärystimet. 

Tarjouksesta löytää usein vain kirkkaita värejä. Ne ovat ihania piristyksiä, mutta joskus pitänee raaskia ostaa mustat sukat normaalihinnalla. Etenkin kun käytän kompressiosukkia lähinnä asiakaspalvelutyössä ja meillä on iltatilaisuuksissa pukukoodina musta alaosa en halua, että lahkeesta pilkottaa joku neonkeltainen sukka.
Crivit Sport sukat ovat jo niin kuluneet ja nyppyyntyneet, että näitä ei oikein kehtaa pitää missään, missä tulee riisuttua kengät.


Näitä samoja SOC kompressiosukkia minulla on myös muissa väreissä, mutta kaikki muut olivat juuri pesussa, eivätkä päässeet ryhmäkuvaan.

Puristuksen voimakkuus ilmoitetaan merkinnällä mmHg. Stadiumin SOC sukissa arvon on ilmoitettu olevan 19 mmHg nilkasta mitattuna ja Gococon säärystimissä 15-27 mmHg. Sukissa paine on aina voimakkain nilkassa. 

Välillä minun on hankala löytää sopivaa kokoa, koska pohkeen ympärysmitta on se mitta, jonka mukaan kompressiosukat tulisi ostaa. Pohkeeni on melko iso, mutta jalkani koko vain 36. Olen siis ostanut Stadiumista sukat jalan koon mukaan ja sukat saisivat olla pohkeesta hiukan isommat. Säärystimissä tätä ongelmaa ei tietenkään ole.