Tekee mieli mennä metsään

Suunnittelemme Liikkujamiehen kanssa suunnistustreffejä. Espoossa järjestetään Espoorasteja syyssunnuntaisin ja tekisi kovasti mieli mennä mukaan. Itse olen suunnistanut viimeksi ala-asteella ja Liikkujamies armeijassa, eli molemmilla on todella pitkä aika edellisestä kerrasta. Nyt kuitenkin näyttää hiukan epävarmalta keksimmekö lapsenvahtia yhdellekään lokakuun sunnuntaille ja muutenkin metsään himottaisi päästä mahdollisimman pian.

Mikäs siinä, kun vain menee. No oikeastihan se on juuri niin yksinkertaista, mutta jotenkin kaipaan jotain ihan oikeaa tekemistä pöpelikköön. Lisäksi haluan mennä metsään valoisaan aikaan, joten metsään menoa joutuu pimenevässä syksyssä vähän suunnittelemaan. 

Olen yrittänyt perehtyä geokätkyilyyn ensimmäisen kerran jo vuosia sitten. Nyt, kun mietin suunnistukselle vaihtoehtoa pompsahti laji taas mieleeni. Geokätköily vaatii hirvittävästi etukäteisselvittelyä ja lajille omistautuneet sivustot vilisevät sisäpiirislangia ja omituisia lyhenteitä, mutta tänään uskaltauduin jo hetkiseksi metsään ensimmäistä kätköä etsimään. Valitettavasti aika oli tänään kortilla, eikä kätköä vielä löytynyt, mutta sovimme isomman Pikkuliikkujan kanssa, että yritämme huomenna uudestaan.

Olettaen, että löydämme kätkön ja saamme intoa jatkaa uutta harrastusta, geokätköily vaikuttaa ihanalta perheharrastukselta. Lasten kanssa on kiva poiketa lähipöpelikköön, kun on joku syy metsään menolle, kätköä saa etsiä rauhassa omaan tahtiin ja sinne voi poiketa kauppa- tai päiväkotimatkalla ja niin lyhyeksi aikaa, että eväitä ei välttämättä tarvita. Mutta en tietenkään suosittele geokätköilyn aloittamista. Päinvastoin - unohda koko juttu!

En ole raskaana, kiitos kysymästä!

Suorien vatsalihasteni jännesauman erkauman kuntoutus Hyvinvointistudio Lupauksella rupeaa olemaan loppusuoralla. Kuopukseni syntymästä on kaksi vuotta ja kuntoutusta takana puoli vuotta. Olen ollut tyytyväinen siihen, että liikelaajuutta vatsalihasten osalta on ruvennut löytymään, enkä ainakaan itse tunne enää erkaumaa vatsalihaksia jännittäessäni. Juostessa en ole huomannut ongelmaa vatsan tukeen liittyen, paitsi juoksun jälkeen minulla on välillä alavatsakipuja, jotka voivat merkitä sitä, että lantionpohjan joutuu liian koville. Kivut voivat johtua myös ärtyvän suolen oireyhtymästäni tai kireistä lonkankoukistajista, mutta olen varmuuden vuoksi menossa lääkärille selvittelemään asiaa.

Tällä viikolla sain kuulla minulle viime kesältä liian tutun kysymyksen: olenko raskaana? Kysyjä ei tietenkään tarkoittanut mitään pahaa, vatsani pömpötys vain korostui hänen mielestään niin paljon. Nimenomaan pömppövatsa oli tärkein syy miksi halusin kuntouttaa vatsaani, vaikka oireiden ennaltaehkäisy ei sekään ollut syynä vähäinen. Olen tehnyt päivittäin kuntouttavia vatsalihasliikkeitä. Ilmeisesti sillä ei kuitenkaan ole ollut merkittävää vaikutusta pömpötykseen.

Anna Saivosalmi kirjoitti pari kuukautta sitten ihanan blogipostauksen otsikolla Naisella saa olla maha. Tekstin luettuani olen suhtautunut vatsaani hiukan lempeämmin. Olen kuitenkin kantanut ja saanut kaksi ihanaa poikaa melko lyhyellä aikavälillä ja muuten vain elellyt (enimmäkseen kuin pellossa) 32 vuotta. Siihen nähden kehoni voi ja toimii todella hienosti! Tiedän, että Liikkujamiehen mielestä vatsani on kaunis ja erityisen seksikäs juuri naisellisen pyöreyden takia. Silti raskausutelut tuntuvat pahalta. 

Aiemmin koin käsivarteni ongelma-alueekseni. Meni monta kesää niin, etten koskaan käyttänyt hihattomia paitoja. Joskus vanhemman pikkuliikkujan syntymän aikoihin päätin  että nyt riittää. Jumppasin edelleen ojentajia, mutta päätin jumpata myös korvien väliäni asian suhteen. Edistystä on tapahtunut hitaasti, mutta nykyään koen yhä useammin hetkiä, jolloin olen aivan erityisen tyytyväinen juuri käsivarsiini. Yritän ajatella samalla tavalla vatsastani. Naisella saa olla vatsa, kuten Anna Saivosalmi niin ihanasti muistutti ja mitä siitä, vaikka joku luulisi minun olevan raskaana? En käytä alkoholia ja lähes joka kerta työpaikan pikkujouluissa ja vastaavissa tilaisuuksissa kuulen jälkikäteen toisissa pöydissä käydyistä keskusteluista, joissa ollaan spekuloitu mahdollista raskauttani. Näille juoruiluille osaan nauraa. Ehkä vielä joku kerta, kun joku utelee vatsani pömpötyksen syytä, osaan nauraa sillekin.

Sairaspäivää ilahduttavia asioita

Lähdin liian aikaisin ja liian kovaa liikkeelle. Tiistaina ohjatessani tunteja minulla oli yllättävän hyvä olo, mutta huomasin heti tuntien jälkeen, että kurkkuun sattuu. 

Nyt päätin aivan tosissani levätä. En mennyt eilen miekkailemaan ja tänään jätin yhden palaverin mielenkiintoisesta aiheesta väliin. Jätän tänään tietenkin myös crosstraining-treenit väliin.

Tämä tauti tuntuu aiheuttavan kummallisia oireita ja siksi vähän säikäyttää. Minulla on kurkku kipeä ja välillä huippaa päästä, mutta muut perinteiset flunssaoireet ovat pysyneet poissa. Välillä on melkein terve olo, mutta välillä rinnassa tuntuu inhottavia tuntemuksia, kuten paineen tuntua ja syke tuntuu epätasaiselta.

Loppuviikosta olisi vaikka mitä ihania treenejä tiedossa, mutta ei auta kuin katsoa päivä kerrallaan olotilaa. Nyt jos malttaisin mieluummin levätä kunnolla ja oikeasti tervehtyä. 

En osaa suhtautua kovin positiivisesta tähän pakkolepoon. Tahtoisin olla terve ja treenata kovaa. Tai edes hiljaa, kunhan saisin vähän juosta ja jumpata. 

Koska pakkolepo ärsyttää, listasin täysin satunnaisessa järjestyksessä asioita, joista olen kiitollinen ja jotka ilahduttavat minua juuri tänään:

1. Saan tänään edes pukeutua treenivaatteisiin! 
Ohjaan aina torstaisin kiertoharjoittelutuntia, jonka aikana itse liikun vain ohjatessani asiakkaille alkulämmittelyn ja loppuverryttelyn. Pääsen siis jumppasaliin ikään kuin jumppaamaan ilman, että itse tarvitsee oikeasti hikoilla tai rasittaa kehoa. 

2. Minulla on ihana aviomies

Liikkujamies antaa minun sairastaa rauhassa ja nukkua aina tilaisuuden tullen. On myös ihanaa, kun toinen tietää miten vaikeaa on olla treenaamatta, kun pää ei ole aivan kainalossa. Liikkujamies tekee ruokaa ja keittää inkiväärihunajajuomaa, sekä kahvia, kun vain pihisten pyydän sohvalta viltin alta.

3. Hunaja
Akuutti hengitystieinfektio on hyvä syy syödä antibakteerista hunajaa. Olen yleensä vältellyt hunajaa, koska se on FODMAP, mutta onnekseni olen taas saanut huomata,että hunaja sopii vatsalleni pieninä määrinä. Hunaja on niin makeaa,että määrät pysyvätkin helposti maltillisina. Minun vatsani on aina hyväksynyt hunajan, mutta ei sokeria, joka ei ole FODMAP ja jonka periaatteessa pitäisi sopia ärtyvän suolen oireyhtymää sairastavalle.

4. Kaunis koti
Nyt kun kotona tulee vietettyä erityisen paljon aikaa, on kivaa, että täällä on kivan näköistä. Minulle kaunis koti tarkoittaa sitä, että huonekalujen, esineiden ja tekstiilien tulee käytännöllisyyden lisäksi olla kauniita. Kun yhdistelee omaa silmää miellyttäviä värejä ja tavaroita, tulee lopputuloksesta hyvän näköinen. 

Toki kipeänä sotku tahtoo lisääntyä, mutta sen saa siivottua sitten, kun energiaa taas löytyy. Vinkkinä sotkun sietämiseen suosittelen käyttämään vain kauniita astioita. On mahtava tunne katsella tiskivuorta ihaillen, eikä ollenkaan niin kiire tarttua toimeen kuin, jos kasassa olisi rumia ja toisiinsa sopimattomia astioita.

5. Mustarastaiden kevättouhut
Takapihallamme hyppelee ja touhuilee mustarastasyhteisö. Rehellisyyden nimissä en tiedä onko kyse yhdestä pariskunnasta vai useammasta linnusta, mutta joka kerta,  kun katson ikkunasta,  on pihalla joku mustasiipi tonkimassa pihaa tai hyppimässä sen poikki. Lintujen tarkkailu on mielenkiintoista ja rauhoittavaa ja on erityisen ihanaa tehdä sitä viltin alta omalta sohvalta mukillinen kuumaa inkiväärijuomaa käsissä.

Paljain jaloin juokseminen

Liikkujamies juoksee paljain jaloin. Hän juoksee siis oikeasti ilman kenkiä. Vaikka olen vuosien aikana saanut kuulla aiheesta aika tavalla, päätin haastatella häntä blogiini aiheesta. Sain itsekin uutta tietoa. Itse olen kokeillut paljain jaloin juoksemista ehkä kaksi kertaa. Liikkujamiehen vaikutuksesta valitsen aina mahdollisimman minimalistiset juoksu- ja muutkin kengät.

Hei Liikkujamies! Miksi juokset paljain jaloin?

Hei! Minulla ei ole varaa juoksukenkiin. No se oli vitsi. Oikeastaan en tiedä. Ainakin se on terveellisempää, koska se vahvistaa jalkoja eri tavalla kuin kengät jalassa juokseminen.

Kauan olet juossut ilman kenkiä?

Neljä vuotta.

Miten paljain jaloin juokseminen kannattaa aloittaa?

Kävelemällä paljain jaloin. Ensin kannattaa totuttaa jalat siihen, että ei ole kenkiä. Juoksuaskeleita voi ottaa mukaan aivan pikkuhiljaa.

Miten itse aloitit? 

Aluksi juoksin kilometrin väärällä tekniikalla ja sitten en pystynytkään viikkoon juoksemaan. Aloitin uudestaan viemällä kävellen paljain jaloin päivittäin koiraa ulos tarpeille. Jaloille pitää antaa aikaa, että ne muokkautuvat ja paljasjalkailuun tottuu. Tuntemukset voivat olla aikamoisia, kun jalat voimistuvat ja vetreytyvät.

Voiko kaikenlaisilla alustoilla juosta ilman kenkiä?

Periaatteessa kyllä. On tietysti olemassa sellaisia alustoja, joilla ei voi juosta koskaan, esimerkiksi jos on aivan valtavasti lasinsirua. Toisiin alustoihin kestää tottua kauemmin. Voi tuntua oudolta, että asfaltti on aluksi yksi helpoimmista alustoista. Nurmikko ja hiekkatie tai vaikka joku pehmeä hiekkaranta ovat haastavampia alustoja. Nurmikko on monesti epätasainen ja kun se on pehmeä ja antaa periksi, voi se olla nilkoille tosi rankkaa. Sama pitää ottaa huomioon pehmeällä rantahiekalla juostessa. Hiekkatie on siitä hyvä, että se on tasainen ja kova, mutta hiekkatiellä haastetta tuo se, että jalkapohjien ihon tulee tottua soraan. Iho paksuuntuu ajan myötä, joten kannattaa totutella ensin kävelemään kurjalta tuntuvilla alustoilla. Jos aina juoksee asfaltilla, ei ikinä totu hiekkateihin. Pitää aktiivisesti harjoitella haastavammilla alustoilla etenemistä. 

Itselläni kesti kolme vuotta tottua juoksemaan asfaltilla, jossa on hiekoitushiekkaa päällä.

Minkälaisella alustalla juokset mieluiten?
Kaikkein miellyttävin alusta on tasaiseksi tamppautunut metsäpolku ja sileä kallio tuntuu myös ihanalta. On kivaa huomata lämpötilaerot alustoissa jaloillaan. Välillä ne ovat myös yllättäviä: Alusta, jota kuvitteli kylmäksi voikin olla lämmin ja päinvastoin. Olen paljon enemmän yhteydessä ympäristöön juostessani paljain jaloin.

Miten ihmiset reagoivat nähdessään sinut juoksemassa paljan jaloin?
Positiivisen yllättyneesti. Minulta usein kysytään, enkö pelkää lasinsiruja. Lasinsiruja on kuitenkin yllättävän vähän. Minulle on tullut haavoja lasinsiruista ja terävistä kivista, mutta ehkä yksi haava vuodessa. Ne ovat olleet niin pieniä, että pari välipäivää juoksusta on riittänyt paranemiseen. Tietenkin kannattaa vähän miettiä missä juoksee. Helsingin keskustassa terassien väleistä löytyy lasinsirua huomattavasti enemmän kuin kevyen liikenteen väyliltä lähiöistä. Ja nurmikolla on hankalaa, kun siellä voi olla lasia, mutta sitä ei näe. 

Aloitin juoksuohjelman

Sähköpostiini tipahti viime viikolla viesti Jes trainingiltä koskien Bodom Trail night -juoksutapahtumaa. Jes kerää tiimin juoksemaan tuon 10 km polkujuoksulenkin yhdessä. Erikoisen Bodom Trail night -tapahtumasta tekee se, että kymppi juostaan yöllä kello kymmenestä eteenpäin.

Sähköpostiviestin taikasanoina toimi, että lenkin voi juosta myös  aloittelija, koska maastossa on kuitenkin pakko välillä kävellä. Yllätin itsenikin ilmoittautumalla mukaan sen enempää miettimättä.

Jes-jengissä juoksemiseen kuuluu juoksuohjelma näiksi pariksi kuukaudeksi ennen tapahtumaa sisältäen myös kaksi yhteislenkkiä polkujuoksuun utustumiseksi. Juoksuohjelman ensimmäisen juoksun aika oli tänään.

Ohjeena oli juosta ensin 20 minuuttia kevyesti. Minulle jo siinä oli tekemistä. Mutta juoksin! Koko ajan vauhtia himmaillen, mutten kertaakaan pysähtyen tai askeltakaan kävellen. Ei tuntunut yhtään kivalta, muttei erityisen pahaltakaan. 20 minuutin juoksun jälkeen piti juosta reippaammin aina 60 metrin matka kerrallaan kuudesta kymmeneen kertaan. Vedot tuntuivat tosi helpoilta, mutta jätin ne tarkoituksella kuuteen kertaan, etten ahnehtisi liikaa.

Juoksin tänään sisäradalla ja juoksen jatkossakin silloin, kun pitää mitata matkoja. Juoksin yhden 400 metrin kierroksen keskimäärin kolmeen minuuttiin ja kierroksia tuli 20 minuutin kevyessä juoksussa kuusi ja puoli. Juoksin siis tänään noin kaksi ja puoli kilometriä putkeen. Se on neljännes parin kuukauden päästä juostavasta kympistä, vaikka toki aivan erilaisella alustalla. Tällä hetkellä haasteena minulla on ollut putkeen juoksemisen vaikeus ja tämänpäiväinen antoi uskoa, että kympille ilmoittautuminen ei ollutkaan aivan hullua.

Tämä juoksutapahtuma, -ohjelma ja -haaste tuli vat kuin tilauksesta. Vaikka vitosen matka on varsinaisesti tavoitteeni, ei sen pituisia tapahtumia juuri järjestetä. Polkujuoksu tuntuu omalta jutulta näin koiranomistajana, tosin illalla juokseminen ja pimeä metsä vähän jännittää. Juoksuohjelma on minulle todella tarpeen saadakseni harjoitteluun säännöllisyyttä. Tarvitsen jonkun muun kertomaan koska juosta ja kuinka paljon. Joudun pikkasen siirtelemään lepo- treeni- ja juoksupäiviä johtuen liikunnanohjaustöitteni, mutta ohjelmaa katsoessani yllätyin kuinka vähän joudun sitä säätämään. 

Liikkujamiehelle 10 kilometriä vastaa alkulämmittelyä, mutta hän ilmoittautui mukaan tapahtumaan lähinnä tsempatakseen minua. Minusta se oli kovin romanttista! Muutenkin Liikkujamies on ihanan kannustava tämän juoksun opetteluprojektini suhteen ja aina valmiina lähdössä juoksuseuraksi ja -tsemppariksi.

Romantiikkaa!

Jos minulla ja Liikkujamiehellä on treffit, teemme yleensä jotain liikunnallista. Yhdessä treenaaminen on harvinaista herkkua kahden pienen lapsen vanhemmille. Olemme olleet muun muassa viiden tunnin kuntonyrkkeilyleirillä, vesijuoksemassa, kuntosalilla ja pelaamassa sulkapalloa. Vuosi sitten aloitimme yhteisen tanssiharrastuksen, kun hurahdimme tangoon!

Tänään olimme taas jumppatreffeillä. Olemme onnekkaita, kun kaikki isovanhemmat asuvat lähellä ja saamme helposti luotettavaa lastenhoitoapua. Myös lapsille se on aina onnenpäivä, kun he saavat leikkiä isovanhempien kanssa. Olimme ilmoittautuneet ennakkoon treeneihin, jotka sisälsivät kaksi tuntia liikkuvuus- kehonpaino- ja kahvakuulajumppaa. 

Kahden tunnin treenin jälkeen tulimme väsyneinä kaupan kautta kotiin. Loikoilimme ruoan jälkeen puolinukuksissa sohvalla, kun menin mainitsemaan, että jos aiomme vielä sunnuntain kuntonyrkkeilytreeneihin,  meidän pitää lähteä heti. Hetken päästä juoksimme Esport Arenalle ja kerkesimme nippa nappa treeneihin. 

Treenien jälkeen Liikkujamies yritti vielä opettaa minut painimaan. Kuulostaa eroottisemmalta kuin mitä se todellisuudessa oli. Hauskaa oli, mutta paini ei minua vielä vakuuttanut täysin. Loppuun juoksimme muutaman kierroksen sisäjuoksuradalla. Nyt on koko kehossa ihana väsyneen raukea olo.

Lasten kanssa yhdessä olemme jumpanneet nurmikolla puistossa, leikkipuistotelineissä ja urheilukentällä. Myös rattaiden kanssa juokseminen on tullut tutuksi, vaikka emme juoksurattaita omistakaan. Voin kertoa salaisuuden: myös tavallisten lastenrattaiden kanssa voi juosta. Nautimme myös ihan vain pitkistä kävelylenkeistä koko perheen kesken. Niille lenkeille myös koira pääsee aina mukaan.

Tiedättekö sanonnan "couple that trains together,  stays together", eli vapaasti käännettynä "pari joka treenaa yhdessä pysyy yhdessä"? Uskon, että siinä on perää. Liikunnan harrastaminen on kivaa yhdessä tekemistä ja siitä tulee hyvä olo. Liikunnan harrastaminen kohottaa itsetuntoa ja se, että molemmilla on hyvä itsetunto auttaa paria pääsemään suhteen vaikeuksien yli. 

Etenkin paritanssin treenaaminen yhdessä toimii kuten pariterapia, mutta on halvempaa ja vaatii huomattavasti vähemmän puhumista. Siinä on jotain taikaa, kun opetellaan pysymään jatkuvassa kontaktissa, lukemaan toisen aikeita pienestä liikkeestä ja pysymään samassa rytmissä. Molempien on hoidettava oma tanssi mahdollisimman hyvin auttaakseen myös toista tanssimaan paremmin. Yhdessä tanssiminen opettaa myös luottamusta. Naisen on uskallettava antaa miehen viedä ja viejän pitää luottaa,  että toinen osaa seurata. Kun tanssi parin kanssa sujuu, vaikka vain pienen hetken,  se tuntuu taivaalliselta!