Pois mukavuusalueelta

Puhun usein asiakkaiden kanssa siitä, kuinka me kaikki teemme mieluiten sellaisia treenejä ja liikkeitä, joissa olemme hyviä. Kun puhutaan sellaisista tavoitteista, kuten liikunnan säännöllisyys tai jossain yksittäisessä liikkeessä/asiassa kehittyminen, on hyvä hyödyntää juuri niitä vahvuuksiaan ja tehdä liikunnasta mahdollisimman nautinnollista. Silti välillä pitää vähän ravistella rutiineja, että liikunta olisi tarpeeksi kehittävää ja monipuolista.

Sain tänään treenata erittäin osaavan valmentajan opastuksella. Treeni sisälsi minulle täysin uusia liikkeitä ja myös sellaisia liikkeitä, joita en olisi halunnut tehdä. Hiihtohyppy, eli toiselta nimeltään askelkyykkyhyppy oli yksi sellainen liike, jota minun ei tulisi mieleenkään tehdä omin päin. Tai vaikka tulisi mieleen, niin en varmasti jaksaisi tehdä sitä paria hyppyä enempää, jos en olisi tilanteessa, missä toinen seisoo vieressä ja käskee hypätä. Juuri se on useasti itsensä ylittämistä, että ylipäätänsä tekee. Aina ei tarvitse takoa uusia ennätyksiä. Välillä suurin voitto on se, että aloittaa tai se, että jatkaa, vaikka ei tuntuisi kivalta.

Treeni ja vaikeat tunteet

Treenaamiseen liittyy paljon tunteita. Periaatteessahan siihen ei tarvitse liittyä tunteita, kunhan menee ja tekee. Mutta, koska olemme ihmisiä, homma ei aina mene niin. Treeni itsessään myös aiheuttaa tunteita, parhaimmillaan onnistumisen riemua ja valtavan suurta hyvää oloa.

Negatiivisista tunteista viha ja suuttumus toimivat treenin kanssa hyvin. Monella on varmaan kokemuksia siitä, kuinka juoksu tuntuu erityisen lentävältä, kun lenkille lähtee suutuksissa tai miten lihaksissa tuntuu olevan erityisen paljon ytyä, kun nostaa painavia asioita adrenaliinin voimalla. Usein näissä yhdistävänä tekijänä on suuttumus jotain ulkoista kohdetta kohtaan. Itselläni ainakin itseäni kohtaan kohdistuva viha on usein lamauttavaa ja silloin kävelylenkki toimii parhaiten saaden ajatuksia harhautumaan oman navan tonkimisesta muihin asioihin.

Itse koen ajoittain treeneihin liittyvää pelkoa. Pelko ei kohdistu itse treeniin, vaan siihen, että en osaa tai olen huonoin. Kyse on selvästikin jonkinlaisesta sosiaalisesta pelosta. Välillä pelko yhdistyy johonkin fyysiseen tekemiseen, kuten esimerkiksi boxille hyppäämiseen. Boxikammo on erityisesti naisille todella yleistä, mutta tieto ei paljon lohduta boxin reunalla koroketta tuijottaessa, kun jalat eivät vain suostu tottelemaan. Fyysisen tekemisen pelkoon tuntuu auttavan vain tekeminen. Mutta entä pelko siitä, että on huono tai että epäonnistuu? Ehkä siihenkin pätee se, että ei auta kuin epäonnistua aina uudestaan ja joku kerta saakin ehkä todeta, että ei ollutkaan huonoin, vaan tällä kertaa toiseksi tai kolmanneksi huonoin?

Minulla on tällä hetkellä useammastakin lajista erilaisia nihkeitä tunteita, joiden perimmäiseksi lähteiksi tuntuu paljastuvan erilaisia pelkoja. Uskon, että pelot ovat useimmiten täysin turhia ja niistä pääsee, kun vain menee ja tekee, pelosta välittämättä. Yksi minule huonoja fiiliksiä aiheuttava laji tällä hetkellä on crosstraining. Myös crosstrainincin sellaiset treenimuodot, joissa tunnen olevani hyvä, kuten vaikka askelkyykyt, aiveuttavat tällä hetkellä vastenmielisyyttä. Hankalat tunteet liittyvät varmasti myös palautumisen tarpeeseeni. Olen aamuisin todella väsynyt, vaikka nukun pitkät yöunet ja melkein päivittäin myös päiväunet. Lisäksi minulla on koko ajan nälkä, vaikka myös syön koko ajan ja lihaksissa tuntuu jatkuvaa kolotusta eri puolilla kehoa.

Taistelen mielelläni omia pelkojani vastaan tai vielä mieluummin pyrin vain olemaan kuuntelematta niitä. Jätän kuitenkin tänään crosstraining-treenit väliin. Muutamat treenit, kun jättää väliin ja tekee jotain aivan muuta, löytyy yleensä myös motivaatiota taas lähteä treeneihin. Ja vaikka niin ei kävisikään, niin entä sitten? Ihminen kykenee mitä ihmeellisimpiin liikuntalajeihin ja niistä voi nautiskella lajien seisovasta pöydästä oman maun ja fiiliksen mukaan. Vaikka siten ei kehity tietyssä jutussa erityisen tehokkaasti, on monipuolinen treeni terveellisin vaihtoehto ja kaikki liike tukee toista, eli kehittymistä tapahtuu yleisellä tasolla, sen ei aina tarvitse olla lajikohtaista.

Kannusta lapsia liikkumaan ja voittakaa palkintoja!

Minun tämän hetken lempparikuntosalini on leikkipuistossa tai päiväkodin pihalla (illalla tai viikonloppuna). Mukaan pakkaan pikkuliikkujat, kahvallisen vastuskuminauhan ja välillä hyppynarun tai kahvakuulan. Jos rattaat ovat mukana, otan alkulämmön ja nostan sykettä työntämällä niitä mahdollisimman reippaasti.

Treenini leikkipuistossa on yleensä aina aika samanlainen. Teen kiertoharjoittelutyylillä yhtä liikettä aina 6-12 toistoa ja siirryn suoraan seuraavaan. Teen aika rennolla tahdilla keskittyen välillä myös lapsiin ja siksi teen aina kolme kierrosta putkeen. Liikkeet vaihtelevat, mutta yleensä käytän keinua soutuliikkeen apuna ja kyykkyihin. Kyykyissä pidän siis keinusta kiinni, että voin nojata vähän taaksen ja pääsen kyykkäämään syvälle. Ilman painoja kyykky toimii liikkuvuusharjoituksena ja pakaraa aktivoivana liikkeenä. 

Vastuskuminauhaa avuksi käyttäen teen vaakasoutua, hauiskääntöä, ojentajia ja hartioiden takaosaa. Leikkipuiston telineistä löytyy aina eri korkeuksilla olevia kohtia, joihin kumpparin saa viritettyä. Lisäksi leikkipuistosta löytyy yleensä myös joku taso, jota vasten voi punnertaa perinteisiä etunojapunnerruksia ja ojentajapunnerruksia ja hyvällä tuurilla sopivalla korkeudella oleva tanko, jonka avulla voi tehdä horisontaalisia leuanvetoja (jalkapohjat maassa, polvet noin 90 asteen kulmassa, kädet alkuasennossa pystysuorassa ja siitä nostat itsesi ja rinnan kohti tankoa).

Minun pikkuliikkujat ovat vielä niin pieniä, että heidän liikunnan harrastamisensa ei ole kovin suunniteltua, eikä kaksi- ja neljävuotiaiden kanssa voi tehdä mitään kovin tarkkoja sääntöjä sisältävää liikuntaa. Silti esimerkin voima on valtava. Isompi pikkuliikkuja keksii puistossa omia lihaskuntoliikkeitä ja pienempi matkii isompaa, ei niinkään vanhempiaan. Pojat tykkäävät tehdä juoksupyrähdyksiä aina, kun mahdollista ja kailenlaista kiipeilyä pyrin olemaan rajoittamatta, vaikka välillä hirvittääkin. 

Liikkujamies keksi viime leikkipuisto- ja jumppareissulla sopivan yksinkertaisen leikin meille kaikille: kaikki hyppäävät vuorollaan tasajalkaa eteenpäin ja merkitään viivalla mihin asti jokainen hyppäsi. Kaikilla on yhteensä kolme hyppyä käytettävänään tavoitteena joka hypyllä aina päästä vähän omaa edellistä tulostaan pidemmälle.

Reima starttasi eilen #millionhoursofjoy -kampanjan, jonka tarkoituksena on muistuttaa, että lapset tarvitsevat reipasta liikuntaa joka ikinen päivä. On vanhempien vastuulla huolehtia, että lapset liikkuvat tarpeeksi. Liikunnan ei tarvitse olla erillään leikistä, vaan parhaimmillaan leikki itsessään liikuttaa lasta.

Kampanjaan, viikottaisten tuotepalkintojen ja pääpalkintona olevan Rukan matkan arvontaan voi osallistua kolmella tavalla:

1. Ilmoita lapsesi päivittäinen liikunta kampanjasivustolla www.reima.com/kidventure
2. Julkaise kuva Reiman Facebook-sivulla tai Instagramissa tagilla #millionhoursofjoy
3. ReimaGO-aktiivisuussensorin käyttäjät voivat sovelluksesta käsin määrätä liikuntatuntinsa siirrettäviksi kampanjaan automaattisesti.

Vielä vähän leuanvedoista

Tykkään tehdä asioita, joissa olen hyvä. Kuten yleensä me kaikki. 

Tein tänään leuanvetoja kuminauhan avustuksella kolmatta kertaa elämässäni. Se on ihanaa! Olen hämmästynyt,  miten helpolta se tuntuu. Kyllä, vertailen itseäni salaa muihin naisiin crosstrainingtunnilla ja sen takia olen tajunnut, että olen leuanvedoissa aika hyvä tällaiseksi aivan aloittelijaksi. 

Olen jo ruvennut haastamaan itseäni ja jättämään kuminauhoja pois. Muistin tueksi itselleni: tänään sain itse jalan kumppareihin ensimmäistä kertaa ja käytössä oli (jos muistan oikein) liila ja kapea sininen kuminauha. 

Olen niin hurahtanut, että harkitsen meneväni jossain vaiheessa open gym -tunnille treenaamaan pelkkiä leuanvetoja. Tavoitteenani on vetää tänä vuonna ensimmäiset leuat ilman kuminauhoja.

Haluaisin uskoa, että tähän liikkeeseen minua on vahvistunut pystypunnerrukset ja vipunostot,  koska molempia olen tehnyt paljon. Aiemmin juuri käsivoimat ja rintalihakset olivat heikoin kohtani, ilmeisesti ei enää.

Elämäni ensimmäinen leuanveto!

Ja heti 30 lisää! Okei kuminauhan avulla,  mutta silti. Tai siis minulla oli oikeastaan kaksi kuminauhaa, ha ha! Kumppareista huolimatta oli mahtavaa viimein tajuta missä päin kehoa leuanveto tuntuu!

Olen tällä hetkellä cross trainingin tekniikkakurssilla. Aiemmin olen harrastanut cross trainingia pienryhmävalmennuksessa. Oikeastaan cross trainingissä on kyse vanhoista tempuista uudessa paketissa. Tai pikemminkin liudasta vanhoja temppuja yhdistettynä asiakkaita houkuttelevan nimen alle. En tarkoita tätä huonona asiana, vaan päinvastoin. Jotenkin cross trainingissä on onnistuttu saamaan hyvinkin perinteisestä kuntopiirijumpasta ja ei-niin-houkuttelevasta painonnostosta suosittu ja tehokas treenimuoto oheistuotteineen.

Lyhyt oppimäärä lajiin on T. J. Murphyn kirjoittama kirja Crossfit - Kuinka monipuolinen harjoittelu palautti kykyni juosta, jota suosittelen kuitenkin tietyn varauksin. Kirja oli viihdyttävä lukuelämys, mutta kirjoittaja hitusen liian hurahtanut ja amerikkalainen minun makuuni.

Eilen minulla oli käytössä jämäkät kuminauhat leuanvedoissa. Toinen oli littana muutaman sentin levyinen ja sen kaverina vähän ohuempi, parin sentin levyinen. Alla olevissa kuvissa on Liikkujamiehen kumpparit, jotka ovat ohuemmat kuin cross training -salilla. Kuminauhojen on oltava mieluiten valmiiksi luuppina olevia, ettei ne pääsee räsähtämään auki kesken kaiken. Jos haluat heti päästä kokeilemaan, kannattaa kurkata löytyisikö kuntosaliltasi tällaisia jostain tarvikekorista tai -hyllystä.

Voit ensin kokeilla yhdellä kumpparilla ja sitoa toisen viereen, jos tarpeen. Laita siis kuminauha tangon päälle ja vedä toisesta päästä niin, että tangon puolelle muodostuu silmukka. Kuvassa on kaksi ohkaista kuminauhaa vierekkäin, samaan aikaan silmukalle vedettynä. Ne voivat siis olla myös omissa silmukoissaan, sillä ei ole suorituksen kannalta väliä.

Jos tanko on korkealla, ota alle joku koroke (sivupöytä, steppilauta tms.), jonka avulla saat hyvän tukevan otteen tangosta. Kannattaa aloittaa kämmenet itseesi päin, koska se on vähän helpompaa kuin kädet toisinpäin. Astu toisella jalalla kuminauhan pitkän lenkin sisään ja suorista jalka. Nosta toinen jalka kuminauhajalan päälle. Jos kumppari on tosi jämäkkä, pyydä kaveria auttamaan. Roikut nyt jalasta kuminauhassa, kädet tukevasti tangolla. Aktivoi ensin yläselästä, eli siirry ensimmäiseksi passiivisesta roikkumisesta aktiiviseen roikkumiseen. Seuraavaksi kokeile nostaa leuka tangon yli. Killumasta pääset pois niin, että voit taas pyytää kaveria pitämään kuminauhasta kaksin käsin kiinni samalla, kun nostat jalan sieltä pois.

Alla liuta kuvia, joissa yritän selventää miten kumppari laitetaan tankoon ja minkälaisista kuminauhoista on kyse. Jämäkämmät versiot ovat siis muuten samanlaisia, mutta lituskaisemman mallisia, kun ovat leveämpiä. Nauhamaiset halvat vastuskuminauhat räsähtelevät aika helposti rikki, mutta voihan niitäkin toki kokeilla käyttää sitomalla ne päistä tukevasti kiinni. Kahvallisia kumppareita en itse lähtisi sitomaan, mutta jos omistat sellaiset, etkä ikinä käytä niitä, niin anna palaa! Tee kuitenkin sellainen solmu, jota ei ihan helpolla aukaista.