tiistai 4. heinäkuuta 2017

Rakkaimmatkin jutut kai kyllästyttää välillä

Ykkösjuttuni ryhmäliikunnan ohjauksessa on aina ollut helpot tanssilliset tunnit. Haluan pitää askeleet ja liikkeet helppoina, että asiakkaat pääsevät heti tanssiin kiinni. Tanssimaan oppii vain tanssimalla. Toisaalta tanssiessa voi hioa loputtomiin tyylejä, yksityiskohtia ja tekniikkaa. Jos vain biisi kolahtaa, voi yksinkertainen koreografia tarjota paljon myös enemmän tanssineelle. Koska ohjaajana joudun kuunnella samoja kappaleita loputtomiin, valitsen musiikit huolella. Myös liikkeet voivat joskus ruveta kyllästyttämään, etenkin,  kun koreografioissani on paljon toistoa. 

Oma tanssini on vähän jämähtänyt samalle tasolle. En ole vuosiin kerennyt tanssitunneille kuin satunnaisesti. Olen ohjannut itse tekemiäni koreografioita, joissa tietenkin korostuvat liikkeet ja rytmit joista tykkään ja joissa olen hyvä. Nyt lupauduin ohjaamaan satunnaisesti tuntia, jossa koreografiat ovat toisen ohjaajan tekemiä. Kyseiset koreografiat ovat suunniteltu todella hyviin kappaleisiin musiikkia kunnioittaen. Tulen oppimaan paljon uutta tanssista,  kun ensin opettelen itse toisen ihmisen, vieläpä loistavan tanssinopettajan, tekemät tanssit.


Lähiaikoina olen huomannut kyllästymistä omiin koreografioihini. Tanssilliset tuntini ovat onneksi suurimmaksi osaksi kesätauolla. Nyt olisi hyvä hetki tehdä uutta syksyn tunteja varten. Voi kuitenkin olla, että lähden tekemään hiukan monimutkaisempia koreografioita tuttuihin kappaleisiin ja lähden siten muuttamaan tuntieni rakennetta kokonaan. Uuden tekeminen ja uuden opettelu on paras tapa innostaa itsensä taas tanssiin. Ne ovat molemmat kuitenkin luovaa työskentelyä ja vaativat aikaa, sekä keskittymistä. Lapsiperheessä kesälomalla sitä on sellaisia hetkiä vähän haastavaa löytää, mutta yritän valmistautua sopivaan tilaisuuteen lataamalla tarvittavat musiikit kännykkään ja pitämällä kuulokkeita aina mukana.