perjantai 2. kesäkuuta 2017

Niken crosstrainingkengät


Ostin tammikuussa Nike Free Cross Bionic -kengät. Kyseiset kengät ovat tarkoitettu crosstrainingtyyppiseen treeniin ja ovatkin siinä omiaan. Kokeilin näitä myös tanssiessa. Tanssin kanssa kävi vähän hassusti. Kengät olivat oikein hyvät jalassa ja päkiästä lähti kääntäminen ja pyöräytykset mukavasti, mutta nämä olivat aivan kamalan näköiset tanssiessa! Piilotin kengät visusti sängynaluslaatikkoon tanssitestin jälkeen ja manasin mielessäni hutiostosta.


Tässä keväällä juoksua opetellessa olen miettinyt, että voisiko näillä juosta. Tuntuu kurjalta, että tossut joutuivat pois käytöstä. Vaihdoin kenkiin Nike Free Run -tossujen pohjalliset ja oranssien nauhojen tilalle tummanvioletit samanlaiset. Rupesin käyttämään näitä alkuun kävellessä tennareina, että tottuisin 1.0 millimetrin droppiin (korkeusero kannan ja päkiän välillä) ja paljasjalkafiilikseen muutenkin. Cross Bionicithan ovat käytännössä kumiset sukat ja näillä saa todella hyvin tuntumaa alustaan ja vastaavasti vaimennusta ei käytännössä löydy ollenkaan.


Kerran sitten iskin tossut päälleni, kun olin lähdössä juoksemaan. Hölkkäsin kadun päähän ja käännyin takaisin. Ei toivoakaan, että minusta olisi liian helposti tullut minimalistijuoksija. Töks, töks, töks. Muutakamakin askel asfaltilla oli kamalaa. Olen nyt kuitenkin tykästynyt näihin kävelykenkinä. Tossut ovat söpöt kesäkenkinä ja ihanan kevyet etenkin luonnossa liikkumiseen. Näitähän ei ole tarkoitettu ulkokäyttöön ja sen kyllä valitettavasti huomaa, koska pohjat ovat selvästi kuluneet jo kuukauden käytön aikana. Toisaalta treenivaatemerkeistä juuri Niken kengät ja vaatteet tuntuvat kuluvan tai nukkaantuvan muutenkin aivan ennätysnopeasti muihin merkkeihin verrattuna. Olen kuitenkin tyytyväinen, että kengät pääsivät käyttöön.