keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Juoksuohjelmat, sykealueet ja kehittyminen

Olen pohtinut lähiaikoina paljon sitä, mikä olisi optimaalisin tapa treenata kehittyäkseni juoksijana ja päästäkseni aikatavoitteeseeni 10 km alle tunnissa. Olen vertaillut erilaisia juoksuohjelmia ja yrittänyt löytää niistä yhdistäviä tekijöitä ja tärkeimmät pointit.

Minulla on monien muiden aloittelijoiden tapaan vaikeuksia pitää sykkeet matalina. Minun ei tarvitse montaa juoksuaskelta ottaa, kun sykkeeni nousee yli 150 lyöntiin minuutissa. 



Aloitin tänään innoissani Polarin juoksuohjelman. Aloitin intervalliharjoituksella. Juoksin lämmittelyksi 11 minuuttia niin, että yritin pitää sykkeen alle 150 iskussa/minuutti. No eihän se onnistunut. Jouduin vaihtamaan kävelyksi ainakin viisi kertaa. Intervalliosuus oli hauska juosta, koska sain juosta neljä kertaa kolme minuuttia korkeilla sykkeellä ja väliin jäähdyttelin aina kolme minuuttia sykealueella 132-150 bpm  (beats per minute). Jäähdyttelyt jouduin kävelemään alkuun, mutta muutamia hölkkäaskelia pystyin aina väliin ottamaan. Loppuun jäähdyttelin viisi minuuttia alle 132 bpm ja sehän tietenkin tarkoitti kävelyä.



Polarin juoksuohjelma vaikutti näppärältä ja oli kiva, kun intervallit sai valmiiksi rannetietokoneeseen. Kello värisi tietyllä tavalla aina sykkeen noustessa liikaa ja toisella tavalla merkiksi intervallin vaihtamisesta. Kun kurkkasin viikon tulevia treenejä, päätin kuitenkin jatkaa vanhalla, pelkästään juoksuaikaan perustuvalla ohjelmallani. Polarin ohjelmassa minun olisi pitänyt juosta tällä viikolla kaksi puolen tunnin lenkkiä, joiden aikana syke pysyisi alle 150 bpm. Olisin käytännössä joutunut kävelemään suurimman osan. Ymmärrän, että juoksukestävyyttä ja peruskuntoa nostetaan matalilla sykkeillä, mutta minä haluan juosta. Nyt kun juoksusykkeeni ovat joka juoksulla laskeneet, koen tällä hetkellä minulle fiksummaksi tavaksi harjoitella niin, etten laita sykkeillä liikaa painoarvoa.