Tällä viikolla sain kuulla minulle viime kesältä liian tutun kysymyksen: olenko raskaana? Kysyjä ei tietenkään tarkoittanut mitään pahaa, vatsani pömpötys vain korostui hänen mielestään niin paljon. Nimenomaan pömppövatsa oli tärkein syy miksi halusin kuntouttaa vatsaani, vaikka oireiden ennaltaehkäisy ei sekään ollut syynä vähäinen. Olen tehnyt päivittäin kuntouttavia vatsalihasliikkeitä. Ilmeisesti sillä ei kuitenkaan ole ollut merkittävää vaikutusta pömpötykseen.
Anna Saivosalmi kirjoitti pari kuukautta sitten ihanan blogipostauksen otsikolla Naisella saa olla maha. Tekstin luettuani olen suhtautunut vatsaani hiukan lempeämmin. Olen kuitenkin kantanut ja saanut kaksi ihanaa poikaa melko lyhyellä aikavälillä ja muuten vain elellyt (enimmäkseen kuin pellossa) 32 vuotta. Siihen nähden kehoni voi ja toimii todella hienosti! Tiedän, että Liikkujamiehen mielestä vatsani on kaunis ja erityisen seksikäs juuri naisellisen pyöreyden takia. Silti raskausutelut tuntuvat pahalta.
Aiemmin koin käsivarteni ongelma-alueekseni. Meni monta kesää niin, etten koskaan käyttänyt hihattomia paitoja. Joskus vanhemman pikkuliikkujan syntymän aikoihin päätin että nyt riittää. Jumppasin edelleen ojentajia, mutta päätin jumpata myös korvien väliäni asian suhteen. Edistystä on tapahtunut hitaasti, mutta nykyään koen yhä useammin hetkiä, jolloin olen aivan erityisen tyytyväinen juuri käsivarsiini. Yritän ajatella samalla tavalla vatsastani. Naisella saa olla vatsa, kuten Anna Saivosalmi niin ihanasti muistutti ja mitä siitä, vaikka joku luulisi minun olevan raskaana? En käytä alkoholia ja lähes joka kerta työpaikan pikkujouluissa ja vastaavissa tilaisuuksissa kuulen jälkikäteen toisissa pöydissä käydyistä keskusteluista, joissa ollaan spekuloitu mahdollista raskauttani. Näille juoruiluille osaan nauraa. Ehkä vielä joku kerta, kun joku utelee vatsani pömpötyksen syytä, osaan nauraa sillekin.
