Juoksin tänään viimeisen treenilenkin ennen Bodom Trail Nightia. Olin päättänyt juosta tunnin. Käytin ensimmäistä kertaa onnistuneesti (eli osasin käynnistää sen) Stravaa. Se mittasi matkan maileissa, enkä osaa muuttaa yksikköä metreiksi. Strava ilmoitti minun edenneen 4,5 mailia, eli 7,2 kilometriä. Olen positiivisesti yllättynyt. Pysähdyin kolme kertaa ottamaan kuvia ja kävelin ainakin neljä kertaa. Juoksin taas mahdollisimman paljon poluilla ja löysin ihanan pitkän metsäpolun aivan läheltä kotia.
Olin etukäteen päättänyt suunnata Laajalahden pitkospuille, kun sellaiset sopivasti tästä vierestä löytyy. Pitkospuilla juokseminen oli yllättävän vaikeaa. Jokaiselle uudelle puulle pitää astua vähän varoen, koska toiset heiluvat ja pomppivat enemmän kuin toiset. Välillä minulla oli myös todella paljon tekemistä tasapainottelun kanssa. En oikein tiedä olisiko parempi juosta aina yhtä puuta pitkin vai käyttää molempia silloin, kun niitä on kaksi rinnakkain.
Luonnossa juokseminen oli ihanaa. Onneksi tajusin laittaa musiikit välillä pauselle. Laajalahden luonnonsuojelualueella pitkospuilla juostessani kuulin töyhtöhyypän ääntelyä ja tulin siitä todella iloiseksi! Huomasin myös, että minun on jotenkin helpompi juosta poluilla. En tiedä mistä se johtuu. Luulen, että yksi ratkaiseva eroavaisuus kadulla juoksemiseen on se, että polulla ei ole tylsää. Eteneminen tuntuu mielekkäämmältä koko ajan mutkittelevaa polkua seuraillen.
