sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Game on!

Olen luullut, että en ole ollenkaan kilpailunhaluinen. Luulin, että olen hyvä häviäjä ja kestän, jos olen jossain huono. Sitten kokeilin miekkailemista. 


Liikkujamiehen kanssa minun ei kannata miekkailla, koska hän on niin läheinen, että minulla on täysi työ hillitäkseni kiukkuni, kun en pärjää. Aina kiukun hillitseminen ei onnistu ja kiukuttelen kuin kakara. Onneksi miekkailumaskien takaa kiukutellessa suurin osa sanoista jää maskin sisään ja vastustaja kuulee sitäkin vähemmän maskeja ollessa äänen välissä kaksi.

Olen nyt miekkaillut muutamia kertoja ja aika monenlaisia vastustajia vastaan. Olen ennenkin tiennyt, että oppijana minulle on kehittyäkseni tärkeää, että saan onnistumisen kokemuksia. Jos koen itseni jatkuvasti huonoksi, haluan vain luovuttaa. Tänään sain taas monta kovaa iskua. Vierailta vastustajilta saamani iskut pystyn sietämään, mutta Liikkujamiehen osuessa kivuliaasti, jouduin tänään nieleskelemään itkua ja mietin hetken, jätänkö ottelun kesken. Onneksi tajusin, että hauikseni toimii edelleen kivutta, iskuista tulee vain mustelmia ja jatkoin. Olen tyytyväinen, että jatkoin. Tuon nieleskelyn ja matsin jälkeen jopa voitin pari ottelua hiukan vastustajienikin yllätykseksi.

Tajusin, että luuloni hyvästä häviämistaidostani on perustunut kortti- ja lautapeleihin. En oikeastaan ole ikinä harrastanut mitään urheilulajia, jossa kilpaillaan tai kamppaillaan. Olen myös koko ikäni pelännyt fyysistä kipua, joka miekkailussa on kuitenkin läsnä, vaikka se ei vaarallinen laji olekaan.

Crosstrainingin aloitin juuri sen takia, että se on hiukan epämiellyttävää.  Ainakin minun elämäni on aina ollut todella turvallista ja fyysisesti mukavaa. Uskon, että on henkisesti terveellistä totuttaa itseään sietämään myös epämukavia tuntemuksia. En tarkoita tällä sitä, että treenaamisen pitäisi ikinä sattua. Crosstrainingin osalta tarkoitan, että välillä treenataan niin kovilla sykkeillä, että eihän sen ole tarkoitus tai mahdollista tuntua kivalta. Paitsi, kun siihen tottuu, niin se on kivaa!

Keskittymiskyky ja kärsivällisyys eivät ole vahvuuksiani. Miekkailu kehittää molempia. Otellessa on aivan pakko olla täysin keskittynyt vastustajan liikkeisiin koko ajan. Koska ottelutilanteessa tulee niin selvästi esille se, kumpi on parempi, on minun pakko oppia sietämään sitä, että en vielä osaa. Minun täytyy harjoitella oppiakseni ja kehittyäkseni. 

Silti on myönnettävä, että olen hiukan yllättynyt ja hyvin mielissäni huomatessani kuinka paljon on hyötyä siitä, että on harrastanut muita lajeja, kuten tanssia ja kuntonyrkkeilyä aikaisemmin. Myös hyvä kunto auttaa. Välillä olen harkinnut 15 pisteeseen otellessa, että yritänkö vain väsyttää vastustajan, jos olen tiedostanut olevani paremmassa kunnossa. Siihen kärsivällisyyteni ei kuitenkaan riitä, joten olen hyökännyt, ottanut osumia ja hävinnyt.