maanantai 26. joulukuuta 2016

Tervetuloa bäkkärille!

Liikuntakeskusten pukuhuoneet ovat tulleet minulle tutuksi. Sijaisohjaajat vaihtavat vaatteensa yleensä samassa paikassa asiakkaiden kanssa, mutta vakituisille ohjaajille on varattu hohdokkaat takahuoneet.


Paitsi että arvaattekin varmaan, että hohdokkuus on näistä kopperoista aika kaukana. On kiva, että on paikka, jossa voi rauhassa keskittyä ja ei tarvitse jonottaa vessaan tai suihkuun. Joissain liikuntakeskuksissa on sauna. Sauna on luonnollisesti aina asiakkaiden käytössä. Sellaisissa paikoissa käyn mielelläni saunomassa, eikä minua häiritse vaikka joku asiakkaista haluaisi keskustella juuri ohjaamastani tunnista tai jostain aivan muusta kanssani. Tiedostan, että olen edelleen asiakaspalveluroolissa, vaikka työaikani on siltä päivältä jo ohi.

Yhdessä paikassa, jossa ohjasin aiemmin usein oli niin pieni ohjaajien pukuhuone, että sinne ei mahtunut kahta ohjaajaa vaihtamaan vaatteita samaan aikaan. Mutta sieltä oli ihana oma ovi suihkutiloihin, se oli jotenkin jännittävää. Jaoimme siis suihkut asiakkaiden kanssa, mutta pääsimme omasta ovesta suoraan ohjaajien pukkariin ja suihkuihin.

Toisessa paikassa henkilökunnan pukuhuoneena toimii invavessa. Siellä on suihkut ja lukollisia kaappeja, mutta järjestely on vähän hakala, kun huone on tietenkin vain yhden henkilön käytössä aina kerrallaan.

Yleensä, jos ohjaajille on  huone, jossa on jääkaappi, suihku ja vessa, on kyseiset huoneet sekä mies-, että naisohjaajien yhteisessä käytössä. Silloin pitää aina muistaa, ettei pamahda suihkusta ilkosillaan rasvaamaan itseään yhteiseen tilaan, jossa voi samaan aikaan olla miesohjaaja syömässä lounastaan. 

Eräässä liikuntakeskuksessa ohjaajat jakavat huoneen ja suihkun hieronta-asiakkaiden kanssa. Siellä ohjaan harvakseltaan, mutten ole koskaan törmännyt hieronta-asiakkaisiin. Ohjatessani yrityksissä, joissa on omat liikunta- ja kuntosalit, myös ohjaaja luonnollisesti käyttää yrityksen henkilökunnan kanssa samoja pukuhuoneita ja suihkuja.